Siirry sisältöön
Olli Aaltonen

Taloyhtiön korjausvelka kannattaa hoitaa pois nyt

Rakennusalan huono suhdannetilanne luo myös positiivisia mahdollisuuksia. Nyt olisi nimittäin hyvä aika taloyhtiöille teettää korjauksia, joita on aiemmin lykätty kustannusten pelossa tai tekijöiden huonon saatavuuden takia. Korkeasuhdanteessa meidän isännöitsijöiden on joskus vaikea saada usein toivottua kolmea urakkatarjousta vertailtaviksi, etenkin pienempien projektien kohdalla.

Nyt uudisrakentamisen ja myös korjausrakentamisen vähennyttyä pienetkin hankkeet kiinnostavat monia rakennusalan toimijoita. Materiaalien hinnatkin ovat laskeneet ja esim. koronan aiheuttama rakennuspuutavaran hintahuippu on sulatettu pois jo ajat sitten. Markkinakorot eivät todennäköisesti enää nouse ja inflaatiokin rauhoittuu nykyisestä tasostaan. Nyt olisikin mahdollista teettää tarpeellisia korjauksia edullisesti ja hyvien vakiintuneiden urakoitsijoiden tekeminä.

Monessa taloyhtiössä kassa on ollut kovilla energiakustannusten nousun takia, mutta ainakin sähkö on tulevaisuudessa jopa aiempaa edullisempaa. Monessa taloyhtiössä on silti myös vuosien säästölinjasta syntynyt ylisuuri kassa ja taseessa varauksiksi kirjattua ylijäämää, joka kannattaisi nyt vallitsevassa markkinatilanteessa käyttää kiinteistön kunnossapitoon. Rakennuksilla on hiljaista vielä jonkin aikaa, joten isompiakin hankkeita ehtii taloyhtiö käynnistämään ylimääräisen yhtiökokouksen pitämällä. Hallitusten kannattaisikin nyt käydä taloyhtiön kunnossapitotarveselvitys läpi yhdessä isännöitsijän kanssa ja miettiä toteutusaikataulua avoimin mielin. Tuloksena voisi olla hyvät kaupat ja taloyhtiön arvo kasvaisi merkittävästi kustannuksia enemmän. Ja samalla toki autettaisiin kansantalouttakin nousemaan tästä taantumasta nopeammin.

Olli Aaltonen

Olli on isännöitsijä ja eTalo Isännöinti Oy:n yrittäjä. Arki kuluu taloyhtiöiden parissa ja vapaa-aika vanhaa hirsitaloa kunnostaessa.
Muut ajankohtaiset