eTalon vuosi 2025
eTalon vuosi oli positiivisen kiireinen. Liikevaihtomme kasvoi 52 % vuoteen 2024 verrattuna taloyhtiöasiakkaidemme määrän lisääntymisen myötä. Muutimme uusiin toimitiloihin joulukuussa ja sitä ennen teimme syksyn aikana laajan järjestelmäuudistuksen vaihtamalla Avaan isännöintijärjestelmäksemme. Taloushallinnossa siirryimme käyttämään Fennoan sähköistä kirjanpidon järjestelmää yhdessä uuden tilitoimistokumppanimme Administerin kanssa. Päivitimme myös oman taloyhtiöiden verkkopalvelumme uusilla ominaisuuksilla ja otimme käyttöön uuden sähköisen työkalun korjaus- ja kunnossapitotietojen hallinnointia varten HTJ2:n vaatimusten mukaisesti.
Vuoden aikana taloyhtiöissämme toteutettiin useita korjaushankkeita, kilpailutettiin toimittajia ja käynnistettiin uusien hankkeiden suunnittelua. Kiinteähintaisen sähköenergian poolisopimuksemme volyymi on jo yli 1000 MWh vuodessa, jolla taloyhtiömme nauttivat tasaisesta ja edullisesta sähkön hinnasta ilman pörssisähkön hintapiikkejä.
Ensi vuonna tuomme markkinoille uutta tarjoomaa sekä pienille että isoille taloyhtiöille. Viestinnän tehostamiseksi lanseeraamme uniikin lisäpalvelun, jolla tiedottaminen hoituu takuuvarmasti kaikille taloyhtiön asukkaille. Isännöintiä jatkamme samalla varmalla linjalla taloyhtiöasiakkaidemme eduksi. Tiimimme kasvaa alkuvuodesta ja lisärekrytoinnit ovat jo suunnitteilla.
Vuoden vaihtuessa rauhoitumme hetkeksi ja toimistomme on siksi suljettu 23.- 28.12.2025 sekä 2.1.2026. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista Joulua sekä iloista Uutta Vuotta!